Huono itsetunto näkyy ihmisestä monella tapaa ja se saattaa olla tietämättämme syy moniin eri ongelmiin. Monesti ajatellaan, että jos ihmisellä on hyvä itsetunto on hän itsekäs tai kokee ylemmyydentunnetta. Täytyy muistaa, että hyvä itsetunto ja itseään täynnä oleva on kaksi täysin eri asiaa. Kaiken lisäksi ylemmuudentunteen kokeminen johtuu usein huonosta itsetunnosta eikä toisinpäin.

Aihe on ollut viime aikoina pinnalla oman elämäni ympärillä monellakin tapaa ja se on saanut silmäni rävähtämään auki: kun itsetuntoasioita ei käydä lapsuudessa tai nuoruudessa läpi ne kulkeutuvat mukanamme aikuisuuteen. On väärin ajatella, että huono itsetunto olisi vain teini-iän vaihe, joka menee aikanaan ohi. Se ei muuten mene, ellei asiaa nosteta pöydälle ja käsitellä pois. Mikäli asia lakaistaan maton alle, se nostaa päätään sieltä jossain vaiheessa, tai mikä pahinta, kurkistelee vähän ilkikurisesti joka päivä.

En oikeastaan tykkää puhua hyvästä ja huonosta itsetunnosta, käytän mieluummin termejä terve itsetunto ja heikko itsetunto. Heikko itsetunto ei tee kenestäkään huonompaa ihan niin kuin tee kuume tai flunssakaan. Kuume hoidetaan pois, jotta voidaan nousta elinvoimaisempana takaisin päivän touhuihin. Suhtautuisin asiaan samalla tapaa. Kyse on asiasta, joka voidaan hoitaa kuntoon ilman suurempaa draamaa. 



Jokainen meistä määrittelee loppujen lopuksi oman itsetuntonsa ja tekee päätelmän siitä, missä kunnossa oma itsetunto on ja miten oman itsetuntonsa kanssa voi ja tulee toimeen. Heikon itsetunnon myöntäminen saattaa olla vaikeaa eikä sitä tule aina edes ymmärtäneeksi. Voi olla, että ihminen kamppailee oman käytöksensä ja ajatustensa kanssa koko elämänsä ymmärtämättä, että kyse on heikosta itsetunnosta. Heikkoa itsetuntoa voi hoitaa ja se kannattaakin, sillä omaa itsetuntoaan kehittämällä ja parantamalla elämänlaatu nousee ja mieli saa rohkeutta nähdä asioita eri tavalla.

Kuten sanoin, heikko itsentunto voi olla syynä moniin eri onglemiin. Näitä ongelmia voivat olla esimerkiksi masennus, päihteidenkäyttö, huomion hakeminen, ongelmat parisuhteessa, paino-ongelmat jne. Esimerkiksi huomion hakemista näkee huomattavan paljon ihan aikuistenkin keskuudessa, mikä on toki hämmentävää, mutta asiaa tutkiskellessa täysin järkeen käypää. Tällainen käytös voi kuitenkin olla kanssaeläjille todella raskasta, joten kannattaa miettiä itsetuntoasiaa syvemmin, mikäli se tuntuu omalta ja ajankohtaiselta.

Huomaatko itsessäsi kenties seuraavia piirteitä:


  • vähätteletkö itseäsi sen toivossa, että joku sanoisi sinulle jotakin kaunista?
  • teetkö asioista saadaksesi toisen huomion? Vietkö asiat välillä äärimmilleen? Saako se sinut näyttelemään jotakin muuta kuin mitä todellisuudessa olet?
  • koetko jatkuvaa tarvetta pitää yhteyttä ihmisiin? Tekstailla tai soittaa kun olet itseksesi? Onko sinun vaikeaa olla yksin?
  • Etsitkö itsestäsi jatkuvasti uusia vikoja?
  • Onko käytöksesi tahallaan tai tahtomatta syyllistävää?
  • Saatko huomattava suurta nautintoa kun sinua kehutaan? Onko sinua helppo manipuloida kehuilla?
  • Nautitko ylemmyydentunteesta?
  • Muokkaatko itseäsi ja omia tavoitteitasi muiden sinuun kohdistuvien kommenttien kautta? Ovatko muiden mielipiteet merkityksellisempiä kuin omasi?

Mikäli tunnistat näitä piirteistä itsessäsi, on ehkä syytä käydä omaa itsetuntoa läpi hieman syvemmin. Mikäli koet ongelman suurempana voi olla viisasta kääntyä terveydenhoitajan tai psykologin puoleen. Näiden piirteiden havaitseminen itsessä ei tee sinusta huonompaa, mutta se saattaa olla rasitteena sosiaalisissa tilanteissa sekä raskauttaa omaa elämääsi. Itsentuntoharjoituksista voi olla apua, mutta lähtökohtaisesti ensimmäinen askel on ymmärtää mistä on kyse, mitä itsessä ja omassa mielessä tapahtuu ja hyväksyä ongelma. Sen jälkeen otetaan askel kohti parempaa huomista ja terveempää itsetuntoa. 

Tsemppiä loppuviikkoon!
PUS!
<3 LOLA