Heippa, 

meille on viimein tullut talvi! Ihan oikea talvi! Jotenkin ensi kertaa elämässäni nautin talvesta täysillä. Olen aina ollut sellainen talven inhoaja. Olen inhonnut kylmää ja lunta ja pysytellyt mieluummin sisällä. Tämä on johtunut siitä, että kasvoin maalla ja siellä koko kroppa seisahtui talvisin. Kylmyys meni luihin asti. Heräsin aamulla kohmeessa ja palelin vielä lähtiessäni kouluun. Ja kun viimein pääsin ulos, oli vastassa jäätävä pakkanen keskellä korpea, jonne aurinko ei tuntunut paistavan talvisin koskaan. Minun talvimuistoni ovat siis inhottavia. Noh, tässä viime vuosina ei sitten oikeaa talvea, ainakaan täällä Turussa ja Helsingissä, ole ollut lainkaan. Se oli ihanaa vaihtelua. No. Nyt sitten iski kovat pakkaset. Olin kauhuissani. Kaivoin varastosta lasketteluhousuni, villasukat, paksut neuleet, poolot, kasan pitkiksiä sekä turkismyssyt ja lapaset ja valmistauduin talveen. Ja tänä vuonna olen nauttinut ulkoilusta ja jopa treenistä ulkona, pakkasesta huolimatta. Se on ollut uskomaton kokemus! Kerrottakoon, että Turussa pakkasta on -10 astetta, se ei siis ole mitään -29 asteen pakkasiin joita oli viikko sitten Keski-Suomessa kun sinne köröttelin. Jyväskylässä en minäkään tarennut ulkoilla, varpaat menivät tunnottomiksi vain kävästessä pihalla.

Innostuin aika lailla tuosta ulkona treenaamisesta talvisessa maisemassa. Olen aivan koukussa lämpimään ilmaan, jota keuhkoni puhaltavat tehdessäni vatsalihasliikkeitä hangessa. Kirkas talvinen maisena tuo ison plussan ja nostaa mielialan korkealle! Ulkona kannattaa siis liikkua ihan vain piristyäkseen! Pihatyöt, kuten puiden hakkuu ja polttopuiden kantaminen liiteriin ja saunaan on mitä mainioin tapa polttaa energiaa pakkassäällä! Hop hop siis mummollaan tai maaseudulle kavereita jeesimään! 
treeniä pakkasessa
Tykkään myös hiihtää. Ostin juuri ihanan termosmukin tämän talven retkiä varten. Nyt haaveilen paraikaa että lähtisin Leville tai Rukalle hetkeksi karistamaan työasiat mielestäni ja relaamaan liikunnan parissa. Se tekisi hyvää! Muutama pitkä hiihtolenkki ja kotiin palatessa mieli on virkeä kuin peipolla. Laskettelukin olisi jees, siitä on yli 10 vuotta kun olen ollut viimeksi rinteessä!

Talvi rajoittaa toisia treenamisen suhteen. Jos on tottunut kävelemään salille, tai kulkemaan pyörällä, saattaa talven tulo vaikuttaa motivaatioon aika rajusti. Minulla salilla käymiseen on viime aikoina vaikuttanut aika! Sitä ei yksinkertaisesti ole ollut riittävästi. Olen viimeisen puoli vuotta treenannut oman kehoni painolla, joten treeni onnistuu minulta nykyään helposti kotonakin. On tietysti sarjoja, jotka lähden ehdottomasti tekemään salille, mutta esimerkiksi hauis- ojentaja -liikkeet sekä vatsalihakset ja kevyen jalkatreenin saan heposti tehtyä kotona. 

Minulta on viime aikoina kysytty kotona treenamisesta paljon: voiko kotitreenillä oikeasti saavuttaa näkyviä tuloksia? Vastaus on: kyllä voi! Hyvin suuniteltu ja toteutettu treeni on tehokas ja tuottaa näkyviä tuloksia siinä missä salilla treenaaminenkin. Kotiin voi ostaa jumppamaton, kahvakuulan, voimapyörän sekä erikokoisia käsipainoja. Näillä pääsee jo hyvin alkuun. Jos haluaa treenata kotona tehostetusti, kannattaa lisäksi hankkia steppilauta ja fitnessrulla sekä jumppapallo! Lämmittelyn voi aina lähteä tekemään ulos ellei kotona ole kuntopyörää tai cross traineria. 

Talvipäivän tehokas jalkatreeni kotona:


Tarvitset treeniin: jumppamaton
Tehostaaksesi treeniä tarvitset jumppamaton lisäksi kahvakuulan sekä steppilaudan (ei välttämätön), kevyet käsipainot.


1. LANTION NOSTO

  • Mene makuulle jumppamatolle ja laita jalat steppilaudalle päälle siten, että kantapäät ovat ihan steppilaudan reunalla (tehostaaksesi liikettä voit tehdä liikkeen myös yhdellä jalalla, nosta tällöin toinen jalka toisen jalan reiden päälle) Jos sinulla ei ole steppilautaa, pidä jalat jumppamaton päällä.

  • Nosta lantio suoraan ylös niin että saat tuntuman pakaroihin. Pidä pakaroissa jännitys koko liikkeen ajan

  • Laskeudu rauhallisesti lähtöasentoon (jos teet yhdellä jalalla, toista liike molemmin puolin)

  • Toista liike 15 kertaa. Tee yhteensä 3 sarjaa. Pidä sarjojen välissä 15-30 sekunnin palautus. 

2. JALAN NOSTOT KONTTAUSASENNOSSA
  • Mene konttausasentoon ja nosta oikea jalka rauhassa ylös, taaksepäin siten, että oikea reisi on lijassa selän kanssa. Laske jalka rauhassa alas ja toista liike. (jos haluat tehostaa treeniä, laita kevyt käsipaino polvitaipeeseen pohkeen ja takareiden väliin ja toista liike)
  • Toista liike 15 kertaa. Tee yhteensä 3 sarjaa. Pidä sarjojen välissä 15-30 sekunnin palautus. 
3. MAASTAVETO KAHVAKUULALLA (TAI ILMAN)

  • Seiso selkä suorassa, jalat hieman harallaan. Laskeudu kyykkyyn polvien tasolle ja tartu kahvakuulaan. Nouse kahvakuulan kanssa ylös ojentaen lantio eteen. Muista pitää selkä suorassa ja keskivartalo tiukkana. Jännitä pakaroita koko liikeen ajan. 
  • Toista liike 15 kertaa. Tee yhteensä 3 sarjaa. Pidä sarjojen välissä 15-30 sekunnin palautus. 

4. KYYKYT PUMPATEN

  • Seiso selkä suorana ja astu oikealla jalalla askel eteen. Vie itsesi rauhassa kyykkyyn siten, että vasen polvi koskettaa lattiaa ja oikea jalka muodostaa 90 asteen kulman. Toista liike pumpaten 15 kertaa ja vaihda jalkaa. 
  • Tee yhteensä 3 sarjaa. Pidä sarjojen välissä 15-30 sekunnin palautus. 

Ihania treenithekiä kotona! Seuraavaksi kirjoitan omasta vatsalihastreenistäni, jonka teen kotona joka päivä!